keskiviikko, 12. maaliskuuta 2008

Silmät on sielun mikro

Keittiö on monen luolan se "kaikkein pyhin" - paikka jossa "the magic happens". Herkkuruuan valmistukseen käytetään jos jonkinlaista häräkettä ja relettä. Usein tarvitaan leivänpaahdinta (jossa on sulatustoiminto), espresso- ja tavan kahvinkeitintä, vatkaimia, jääkaappeja, helloja sun muita. Tärkein kaikista on kuitenkin mikro.

Mikro on kaltaiselleni city-ihmistyneelle metsän pojalle kuin toinen äiti. Moni luulisi jo tähän ikään mennessä ihmisen oppineen tekemään itse ruokansa. Vaan ei. Nykyinen huolehtivainen kakkosmutsini huomauttaa tarvittaessa asiattomasta ulkoasustakin. Stokkalta alennuskuponkeja vekslaten nimittäin on perhepiiriimme asettunut OBH Nordica -niminen äiti, mikro, jonka julkisivu on pinnoitettu hopeapeilillä. Jotta ostosten kokonaissumma karkauspäivänä nousi yli vaaditun 100 euron, tarttui mukaan myös pannunalunen - tarpeellinen sekin etteivät mikron antimet polta pöytään reikää.


Uudessa mainiossa mikrossa on oikein grillitoimintokin (mikä lienee?). Kaikki perusmikrotaiat onnistu(ne)vat myös. Asensin sen nykyiseen luukkuun paikoilleenkin ja hyvältä näyttää. Varsinkin jos ei ole krapula. Ainoa haittapuoli on, että jääkaapin päällä sijaitsevaan mikrokoloon ei näytä saavan virtapiuhaa, joten testaamaan lämmitysominaisuuksia en vielä ole päässyt. Tärkeämpäähän kuitenkin on, että mikro on oikealla korkeudella.

Tänään oli plussaa ulkona. Nyt jos pakastuu, menevät jalkakäytävät huomenna mikrojäähän.

0 kommenttia: