torstai, 13. maaliskuuta 2008

Paikat remonttiin

Tuolla ensimmäisessä postauksessa jo vihjailimmekin pintaremontista. Koska olen asioiden edelle menevä intoilija ja suunnittelija, niin remontti on tietenkin jo melko pitkälle mietitty.

Aiomme aloittaa ylhäältä käsin eli maalaamme ainakin makuuhuoneen ja vessan katot. Makuuhuoneen siksi, että siellä on kummallinen leikkaan-kattoon-suuren-reiän-ja-paikkaan-sen-huomaamattomasti -kohta keskellä kattoa. Vessan katon on joku käsistään kätevä remonttireiska maalannut autotallistaan löytämällä maalilla, joka ei tietenkään ole katossa pysynyt.

Kunhan katoista on selvitty, siirrymme seinien pariin. Olohuoneen ihastuttava 60-luvun kohokuvioinen muovitapetti saa väistyä (miten helpolta se tässä kuulostaakaan) uuden tieltä, ja makuuhuoneenkin seinät laitamme uuteen uskoon. Makuuhuoneessa tosin on suhteellisen siisti valkoinen paperitapetti, jonka voisi säilyttääkin. Haluamme kuitenkin väriä yhdelle seinälle, ja vanha tapetti saattaa toisilla seinustoilla alkaa näyttää nuhjuiselta. Tapetin kohtaloa on mietittävä tarkemmin sitten, kun remontti käy ajankohtaisemmaksi.

Asunnon lattioita peittää tällä hetkellä muovimatto, joka ei sekään ole pahan värinen. Maton päälle laitamme kuitenkin koivuparkettia, mattohan säilyy siellä alla, jos joku muovi-intoilija sen myöhemmin haluaa kaivaa esiin. Vanhoja lattialistoja suren jo etukäteen, sillä niitä tuskin pystyy säilyttämään. Sama huoli kohdistuu kynnyksiin, joihin tosin liittyy muitakin ongelmia (joista lisää myöhemmin).

Kun muut huoneet on saatu kuntoon, alamme miettiä keittiötä. Laitamme sen kokonaan uusiksi, sillä 70-luvun ruskeat kaapinovet ja välitilan vielä ruskeammat laatat eivät istu asuntoon eivätkä meidän makuumme. Emme kuitenkaan halua rynnätä remontoimaan sitä suin päin, vaan haluamme ensin asua kodissamme vähän aikaa ja kuulostella. Keittiön kun pitäisi olla sekä edullinen että hyvännäköinen ja toimiva.

Vaikka emme ole vielä ehtineet miettiä huoneiden tai keittiökalusteiden väritystä tai muita yksityiskohtia, meillä on selkeä visio eteisestä. Itse asiassa tiesimme, minkälainen tulevan kotimme eteisestä tulee, ennen kuin päätimme ruveta etsimään asuntoa. Jostainhan sitä on lähdettävä.

2 kommenttia:

Himmu kirjoitti...

Heip! Tervetuloa asuntovelkaisten remontoijien riemulliseen joukkoon!

Kirjoititte: "Emme kuitenkaan halua rynnätä remontoimaan sitä suin päin, vaan haluamme ensin asua kodissamme vähän aikaa ja kuulostella." Loistavaa! Juuri niin on tehtävä silloin kun siihen on mahdollisuus. Annetteva talon ja kodin puhua. Silloin tulee tehtyä kestäviä, omalta kodilta näyttäviä ratkaisuja.

Oman ja muutaman kaverin kokemuksen pohjalta voin sanoa, että Ikealta saa hyvän, tyylikkään ja toimivan keittiön edukkaasti. Ainakin omalla kohdallani kaikki toimitukset tulivat ajallaan (jopa etuajassa), keittiö oli helppo koota (jos ei huomioida itse tilan aiheuttamia ongelmia) ja sain sitä mitä tilasin. Kaikki kolme seikkoja, jotka eivät kaikissa keittiökalusteliikkeissä ole itsestäänselvyyksiä.

Nekku kirjoitti...

himmu: Kiitos! Sait kunnian olla ensimmäinen kommentoija blogissamme. :) Yritämme tosiaan tehdä kaiken remontoinnin vasta muuton jälkeen huone kerrallaan. Ja noissa isommissa ratkaisuissa kuulostelu ja katselu on kyllä aina paikallaan. Olemme itsekin ajatelleet hommaavamme keittiön Ikeasta, sieltä kun näyttää saavan edullisesti hyvän näköistä tavaraa.